Konstan Kootut - www.levymania.net

Keikat, yms. -> Apulanta - Rikala, Salo 2.5.2009

Apulanta
Rikala - Salo, 2.5.2009

 

 

 

"Iltaa vanha kotikaupunkini Salo!!". Näillä sanoilla aloitti Toni Wirtanen Apulannan keikan Salossa. Tottahan se on, että nyt palattiin laulajan entiseen kotikaupunkiin.

Salo mainittiin keikan aikana muulloinkin useasti. Mm. tähän tapaan; "Jos olisin julkkis, muttaisin Saloon" ;) Keikka sai sopivaa lisähöystettä tuosta Tonin historiasta. Turhahan se on juuriaan peitellä!

Vanhempaan tuotantoon kuuluva "Mitä Kuuluu" käynnisti keikan. Tätä ennen bändin saapuessa lavalle, kukin jäsen vuorollaan heitti yleisöön paperilennokkeja. Tai ainakin siltä ne näyttivät ;) Ja keikan lopulla 2 valittua ylesön edustajaa saivat vielä sellaiset "koreammat" lennokit omakseen. Hieno ele näinkin suurelta bändiltä.

Sain itsellenikin "Plastik" -levyyn nimmarit omistuskirjoituksella. Plus 2 bändin plektraa! :)

Näin jälkikäteen miettien, olisi levyistä ehkä sittenkin kannattanut ottaa mukaan "Kiila". Siinä jäsenet ovat kuitenkin samat, mitä tällä keikallakin. Eli Plastikilla soittanut Tuukka Temonen ei enää soita bändissä. Temosen tilalla soittaa nykyisin Sami Lehtinen. Ei vain tullut tuo jäsenten vaihtuminen edes mieleeni, kun levyn valkkasin keikalle mukaan...Olen siltikin erityisen mielissäni, että antoivat nimmarit. Kotiteollisuuden keikalla samaa ei tapahtunut...

Tämä keikka oli samalla lavalla, missä Kotiteollisuus soitti 18.4.2009. Pääsin todella hyvälle paikalle ihan eturiviin, aika lailla samalle paikalle, missä olin Kotiteollisuuttakin katsellut. Nyt vain kauempana kaiuttimesta. Korvatulppien ansiosta musiikin äänenvoimakkuuskaan ei ollut korville liikaa missään vaiheessa.

Yleisöä & tungosta oli nytkin paljon, mutta ei silti sellaista ihan hurjaa taistelua, mitä Kotiteollisuuden kohdalla oli. Enemmän oli nuoria tyttöjä lavan liepeillä. Hyvässä hengessä siinä nautimme keikasta :)

Setissä kuulimme ainakin "Mitä Kuuluu", "Paha Ihminen", "Liikaa", Mitä Vaan" & "Vauriot".

Kyllä tämä iltayö nappiin meni!! :)

 

Konsta, 18.4.2009

 

 

 

 

- Mainos keikasta sanomalehdessä (Salon Seudun Sanomat) -

 

 

 

- Apulannan nimmarit "Plastik" -levyn kannessa -

 

 

 

- Näillä plektroilla soitto sujuu! Ainakin Tonilta :) -

 

 

 
APULANTA
Toni Wirtanen - laulu & kitara
Simo "Sipe" Santaapukki - rummut ja taustalaulu
Sami Lehtinen - basso ja taustalaulu
Viralliset linkit

 

 

 

Apulanta
Rikala - Salo, 2.5.2009

 

 


 

 


 

Apulanta
Rikala, Salo 2.5.2009

 

 

 

 

 

 

Apulanta

Rikala - Salo, 2.5.2009

 

 


 

 


 

 


 

Apulanta
Rikala, Salo 2.5.2009

 

 

 

 

 

 

Apulanta
Rikala - Salo, 2.5.2009

 

 

 


 

 


 

 


 

 


 

 

Apulanta
Rikala, Salo 2.5.2009

 

 

 

 

 

---------------------------------------------

- © Konsta 2006 -

---------------------------------------------