|
Ei
helmikuuta ilman keikkaa. Ensimmäisenä ehti Lovex!
Paikka oli sama, missä Peer
Gynt esiintyi tammikuussa.
Tälle
keikalle oma kamerani piti olla huollossa, mutta toisin kävi.
Päätin sittenkin kuvata tämän keikan omalla
tuttulla kameralla sen viasta huolimatta. Ja se verotti kuvien
tasoa. Onneksi muutama sentään onnistui jotenkin.
Ja keikan
video on vielä käsittelemättä. Sieltä
tulee varmasti myöhemmin lisää uusia kuvia näiden
valokuvien lisäksi...
Ehdin
hankkia Lovexin "Divine Insanity" debyytin paria päivää
ennen keikkaa.
Ihmisiä
oli odottamaani vähemmän. Lovex kuitenkin on sen verran
iso nimi, että pahempaan tungokseen ja jonottamiseen varauduin...
Onhan Lovex euroviisuihinkin ollut tyrkyllä.
Pääsinkin
tästä syystä ihan eturiviin. Tosin luovutin pyynnöstä
tämän paikan keikan kuluessa kahdelle naiselle, kun
he siihen pyysivät päästä :) Eipä se
haitannut tunnelmaa!
Keikalla
oli osan aikaa menossa mukana pari hyvää tuttuani.
Hekin pääsivät kuvaan ;)
Tässä
paljastui Lovexin omilta sivuilta laulaja Theonin esikuviksi
mm. Freddie Mercury & Queen. Ja oli se huomattavissa keikalla
osassa eleistä. Ja tuossa ensimmäisessä kuvassa
tämän tekstin jälkeenkin - käsi tutusti
kohti taivaita :)
Freddie
Mercury & Queen on oikeastaan minunkin koko musiikista innostumisen
perusta. Olivat ja ovat omassa luokassaan.
Keikan
jälkeen koitin saada nimmareita levyyni, mutta se ei onnistunutkaan.
Tai basisti Jasonin nimmarin sain. Vakka kolmen eri henkilön
kautta koitin nimiä saada... Olisi se ehkä onnistunut,
jos olisin vielä kärsivällisemmin odotellut bändiä
takaisin saapuvaksi illan mittaan, mutta annoin asian olla ja
lähdin kotia kohti.
Aika
monta nimeä olsi pitänytkin haalia. Kaikkiaan 6 jäsentä
Lovexissa. Ei ihan joka bändissä tuollaista määrää
esiinny. Saa samalla rahalla enemmän :)
Pidin
kyllä enemmän Automatic Eyen keikasta ja levystä.
Se vain pääsi Lovexia lähemmäs...
Yksi
asia, minkä korjaan tulevia keikkoja ja kuuloani muistaen;
korvatulpat. Vaikkei tämä Lovexin keikka ollut korville
liikaa, haluan silti ottaa varman päälle.
Edelleenkin
se kamera taitaa jäädä huoltamatta. Tänään
olin aikeissa viedä sen huoltoon, mutta tulikin ihan äskettäin
tieto Killer Aspectin huomisesta (12.2.) keikasta Rockin Hoodissa.
Killer
Aspectin lisäksi vielä The Black Market samaan syssyyn!
Konsta,
11.2.2009
|