Konstan Kootut - www.levymania.net

Keikat, yms. -> Metropol - Rockin Hood, Salo 31.1.2009

 

 

Metropol
Rockin Hood - Salo, 31.1.2009

 

 

 

Tammikuun tiiviin keikkaputken päätti Metropolin keikka Rockin Hoodissa 31.1.2009. Tammikuun saldoksi tuli 5 eri bändiä. Tätä tahtia koko vuodelle tulee 60 keikkaa :)

Keikan alkajaisiksi kamerani yllätti ikävästi. Iso näyttö oli ja pysyi pimeänä tämän keikan ajan. Taisi olla tahti liikaa kameralle. Voin todeta tässä saman, mitä Kurarockissa. Kuvaaja olisi jaksanut, mutta kamera ei! ;)

No ei se kamera ihan toimintakyvytön ollut. Vain tuo iso näyttö oli, ja on edelleen pimeänä. Täytyy viedä se huoltoon ja sitten taas homma jatkuu. Ei tämä Lovexin keikalle (6.2.) kyllä huollosta pääse. Onneksi saan lainaksi toisen kameran sinne...

Kameran vaurio toi kuvaukseen uutta haastetta, kun piti todella pienen ruudun kautta kuvailla menoa. Lopulliset kuvat tästä syystä yllättivät iloisesti!

Metropol on näilläkin sivuilla esiintynyt jo kaksi kertaa aikaisemmin. Vrockissa & Kurarockissa.

Keikkaa varten koitin Metropolin "2000 Dreams" -levyä löytää tuloksetta. Keikan jälkeen syykin levyn löytymättömyyteen selvisi kitaristi Teppo Toivoselta. Levyn rajoitettu painos on myyty loppuun. Hankalaahan sitä siksi on mistään löytää ;)

Tämän keikan yllätykseksi Metropol esitti Ozzy Osbournen klassikon "Crazy Train". Hieno hetki, ja se kitarasoolo oli kitaristi Toivosen juhlaa!

Tuosta kitaristi Toivosesta tuli mieleeni aika sattuma keikalta. Tapasin keikan alkua odotellessani vanhan luokkatoverini koulu-ajoilta. Selvisi, että Metropolin kitaristi on hänen miehensä.

Siinä sitten istuttiin ja juteltiin sohvalla bändin kanssa keikan jälkeen :) Ja Heli lupasi päästää minut ilmaiseksi tuleville Metropolin keikoille. Ei hassumpaa!

Nyt vielä lähetän kuvia keikoilta bändille, kun siitä oli puhetta. Sen teen mielelläni.

Kaikkiaan kameran vauriosta huolimatta tämä keikka oli muutoin kaikin puolin onnistunut ja iloisten sattumien ilta.

Teille kaikille vielä mietittävää/etsittävää...Metropolin laulaja Olli Isotalon ulkonäkö tuo mieleeni tälläkin sivustolla esiintyvän/kuvaamani artistin (nuorempana). Nimeä en paljasta ;)

Jos artisti ei heti tule teille mieleen voitte etsiä vastausta tämän sivun "Keikat, yms." -osiosta...

Ja Metropolin rumpalin Tuomas Hillervon nimen olet saattanut kuulla joskus jossain. Ehkä paikallisradio Rogmo:n taajudelta. Siellä Tuomas työskentelee.

Seuraavaksi sännätään Lovexin keikalle perjantaina 6.2.

Konsta, 2.2.2009


 

 

 

- Tässä keikka kuitattuna

 

 

 

 

METROPOL
Olli Isotalo - laulu
Teppo Toivonen - kitara & laulu
Tuomas Hillervo - rummut & laulu
Sami Tuomi - basso
Viralliset inkit

 

 

 

 

 

 

Metropol
Teppo Toivonen (kitara), Olli Isotalo (laulu) & Sami Tuomi (basso)
Rockin Hood, Salo 31.1.2009

 

 

 

 

Metropol
Teppo Toivonen (kitara) & Tuomas Hillervo (rummut & laulu)
Rockin Hood, Salo 31.1.2009

 

 

 

 

 

 

 

 

Metropol
Teppo Toivonen (kitara), Tuomas Hillervo (rummut & laulu) & Olli Isotalo (laulu)
Rockin Hood, Salo 31.1.2009

 

 

 

 

Metropol
Teppo Toivonen (kitara), Tuomas Hillervo (rummut & laulu)
Rockin Hood, Salo 31.1.2009

 

 

 

 

 

 

 

 

Metropol
Olli Isotalo (laulu)
Rockin Hood, Salo 31.1.2009

 

 

 

 

Metropol
Teppo Toivonen (kitara) & Olli Isotalo (laulu)
Rockin Hood, Salo 31.1.2009

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Metropol
Teppo Toivonen (kitara), Tuomas Hillervo (rummut & laulu) & Olli Isotalo (laulu)
Rockin Hood, Salo 31.1.2009

 

 

 

Metropol
Teppo Toivonen (kitara), Tuomas Hillervo (rummut & laulu) & Olli Isotalo (laulu)
Rockin Hood, Salo 31.1.2009

 

 

 

Konstan Kootut - www.levymania.net

Keikat, yms. -> Metropol - Rockin Hood, Salo 31.1.2009

 

 

 

 

 

Metropol
Olli Isotalo (laulu) & Sami Tuomi (basso)
Rockin Hood, Salo 31.1.2009

 

 

 

 

Metropol
Olli Isotalo (laulu)
Rockin Hood, Salo 31.1.2009

 

 

 

 

Konstan Kootut - www.levymania.net

Keikat, yms. -> Metropol - Rockin Hood, Salo 31.1.2009

 

 

 

 

 

Metropol
Tuomas Hillervo (rummut & laulu)
Rockin Hood, Salo 31.1.2009

 

 

 

Metropol
Teppo Toivonen (kitara), Tuomas Hillervo (rummut & laulu)
Rockin Hood, Salo 31.1.2009

 

 

 

 

 

---------------------------------------------

- © Konsta 2006 -

---------------------------------------------