|
Tammikuun
keikkaputkea jatkoi Peer Gynt.
Night
Club Rikalassa tarjolla on 2 eri lavaa kahdessa kerroksessa.
Tämä keikka pidettiin alakerrassa. Tästä
valinnasta kaverini ei pitänyt. Yläkerran lava on
kuulemma soveliaampi ainakin Peer Gyntin kaltaiselle bändille...
En osaa
tohon asiaan paljon sanoa, kun tämä oli ensimmäinen
keikkani Rikalassa :) Kyllä minusta alakerta oli hyvä
paikka keikalle. Tällä keikalla ainakin tilaa oli
riittävästi. Ei ollut paikka ihan täyteen ahdettu
ihmisistä.
Se tuli
todettua, että Peer Gynt soittaa kovaa. Ei mitään
varovaista säästelyä! Piti vähän jo
peitellä vasenta korvaa keikan lopulla. Tässä
olisi korvatulpat olleet korvieni toiveissa :)
Tälle
keikalle en levyä ostanut, vaikka niitä olikin levy-alessa
edullisesti. Nimmarit silti tuli kuvituksineen keikan jälkeen.
Veli auttoi nimmarien saannissa ;)
En muutenkaan
ollut kovin valveutunut tämän bändin suhteen.
Muutaman videon katselin jyvälle päästäkseni.
Paikoin sellaista Motörhead-Doorsia ;)
Valokuviin
olen oikein tyytyväinen. Onnistumisen ansiota oli osittain
keikkalavan ympäristö - sai kuvia monesta suunnasta.
Ja tuo, ettei ollut liian ahdasta.
Vaikkei
tämä musiikki ihan ominta ollut, niin hyvä visiittihän
tämä oli. Se näkyy jo! Tätä perjantain
keikkaa seurasi heti lauantaina Automatic Eyen keikka Rockin
Hoodissa! 2 keikkaa kahdelle päivälle kuultuna, kuvattuna
& koettuna. On se hienoa, kun kunto kestää :)
Seuraavana
tavataan Metropol 31.1. Hoodissa. Rikalaan suunnataan seuraavaksi
Lovexin saapuessa sinne 6.2.
Konsta,
26.1.2009
|

|
|
-
Näitä ei kaupasta saa!
|
|
-
Paperilla jäsenten nimmarit ja kuvitusta ;)
|
|