Konstan Kootut - www.levymania.net

Keikat, yms. -> Taivaalla Loistavat Tähdet - Perniön Kirkko 15.2.2009

 

Taivaalla Loistavat Tähdet
Perniön Kirkko - 15.2.2009

 

 

 

Vastapainoa rock-keikoille tarjosi Perniön kirkossa järjestetty "Taivaalla Loistavat Tähdet" -konsertti.

Innostuin tästä heti sillä hetekellä, kun luin sanomalehdestä otsikon "Sibeliusta ja Kilpistä Perniön kirkossa sunnuntaina". Tätä tapahtumaa ei voinut ohittaa!

Parhaillaan on itselläni kesken Sibeliuksen elämänkerran luku. Sekin seikka lisäsi mielenkiintoani tätä kohtaan. Ja aina, kun tulee mahdollisuus kuulla Sibeliuksen musiikkia jossakin, pyrin olemaan paikalla...

Tässä konsertissa ei tarjonta jäänyt ainoastaan Sibeliuksen sävellyksiin. Mukana tarjonnassa oli myös Yrjö Kilpistä ja Axel von Kothenia.

Sibeliusta olen aiemmin kuullut Finlandian verran, vuodenvaihteessa Salon torilla järjestetyssä Ekku Peltomäen ohjaamassa valoääniteoksessa. Siitä on juttukin nähtävissä täällä.

Tälläkin kertaa oli Finlandia ohjelmistossa. Se sai päättää koko konsertin. Nyt vain kuoro-osuus oli jätetty pois.

Erona muihin aikaisempiin sovituksiin tässä konsertissa yleisö sai kuulla sävellyksiä uruilla esitettynä. Ainakin itselleni tämä oli mielenkiintoinen kokemus. Toimii ne sävellykset näinkin! Esim. Rondino ja Surusoitto soivat komeasti.

Konsertissa vallinnut harras tunnelma erosi huimasti rock-keikkojen ilmapiiristä. Tällä piti istua aivan hiljaa kirkon ei niin pehmeillä penkeillä :)

Kuulin myös viulua soitettavan ensi kertaa livenä. Ja mezzosopraanon tulkintaa.

Näissä tilaisuuksissa mieli pääsee hetkeksi myös pysähtymään ja rauhoittumaan. Sekin on tärkeää välillä.

Konsta, 19.2.2009

 

 

 

 

 

TAIVAALLA LOISTAVAT TÄHDET
Kaisa Suutela Kuisma - urut
Sanna Maniskkaniemi - mezzosopraano & viulu
VIRALLISET LINKIT

 

 

 

---------------------------------------------

- © Konsta 2006 -

---------------------------------------------